Mielenkiintoa sijoittamiseen

Aiemmin käytin aikaa melko paljon osakkeiden liikkeiden ennustamiseen ja jonkin verran harrastin myös päiväkauppaa mini-futuureilla. Tuo on toki houkuttelevaa nopeiden voittojen toivossa, mutta totesin sen melkolailla uhkapeliä muistuttavalta touhulta. Lisäksi tuntui, että homma vaikeutui kaikenaikaa, kun markkinoilla nopea robottikauppa vie osakkeita ja indeksejä niin vahvasti.

Sleeping

Siksi päätin siirtyä sijoittamisessa pääosin kokonaan passiivisten tulojen kasvattamiseen, mikä ajanmyötä tuo kohtalaista lisätuloa ja turvaa. En sinänsä tavoittele mitään vapaaherran asemaa, koska mielekäs työpaikka on myös sangen kiinnostava tapa viettää aikaansa. Vielä kun on niukasti alle nelikymppinen, niin muutenkin on vielä aika paljon aikaa tehdä sitä sun tätä.

Kun päätin siirtyä lyhyestä kaupankäynnistä pitkäjänteiseen omistamiseen, niin pelkäsin hieman että tuntuuko sijoittaminen tylsältä. Näin toki asia voisi ollakkin, mutta päätin tehdä siitä mielenkiintoisempaa muutamilla tavoilla. Ja ajattelin tässä kirjoitella auki muutamia ajatuksia asiasta.

 

Tasainen osinkotulo

Kun salkun yksi tavoite on saada tasaista osinkotuloa (tarkemmin sanottuna: passiivista tuloa) ympäri vuoden, niin tuo käytännössä tarkoittaa sitä, että vuoden mittaan tulee lukuisia osingonmaksuja.  Näin pelkät kevätkuukaudet eivät ole tapahtumarikkaita.

Kuten jo aiemmissa kirjoituksissa olen aihetta sivunnut, niin USA:n (ja Kanadan) markkinoilla käytössä oleva neljännesvuosittainen osingonmaksu on yksi pääsyy, miksi etsin sijoituskohteita näistä markkinoista. Tuohan ei siis kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi sijoittaa vain USA:han, koska näillä markkinoilla on aivan loputtomasti mahdollisuuksia tehdä myös kansainvälisiä sijoituksia.

Kuukausittaista osinkoa maksavat yritykset ovat taasen kuin ”vuokralaisia”, jotka tilittävät vuokransa joka kuukausi tilille.

 

Vaihtoehtoiset sijoituskohteet

Mielenkiintoa sijoittamiseen rakennan myös ottamalla salkkuuni melko erilaisia sijoituskohteita. Tätä kautta perehdyin esimerkiksi etuoikeutettuihin osakkeisiin, joista en yksinkertaisesti löytänyt mitään suomenkielistä tekstiä. En toki väitä näitä täysin ymmärtäväni, mutta kiva oli selvittää tuollainen uusi asia itselle ja dokumentoida se suomeksi myös muille.

Lisäksi markkinoilta löytyy paljon opiskeltavaa, etenkin jos englanninkieli sujuu. Esimerkiksi mREIT (mortgage REIT) yritykset olivat minulle täysin tuntemattomia vielä vuosi sitten. Kuten myöskin BDC (Business Development Company) yritykset. Samaan kategoriaan voi laskea myös MLP yritykset (Master Limited Partnership, eräänlainen osuuskunta).

Näihin voi toki sijoittaa pörssin kautta ihan helposti, mutta koska yritykset toimivat niin monella tavalla erilailla kuin ”tavalliset” yritykset, niin melko paljon opiskeltavaa on helppo löytää.

 

Kiinteä omaisuus

AutotalliKuten kuukausikatsauksissa olen maininnut, niin minulla on tällä hetkellä vain yksi kiinteän omaisuuden sijoituskohde. Eli käytännössä kyseessä on puhtaasti sijoituskohteeksi ostettu autotalli, joka sattui tulemaan tarjolle Kehä I:n sisältä melko kohtuulliseen hintaan.

Vuokratuotto on 7% luokkaa, mikä on ihan riittävä, koska vuokrani ei ole erityisen kovaksi asetettu. Lisäksi ko. tallilla on loistava 0,25 vastikekerroin eli tallista maksan vain vähän reilun kympin vastiketta ja tulevat taloyhtiön remontit maksan 25% osuudella asuinhuoneistoihin nähden.

Olen toistaiseksi melko kahdenvaiheilla, että haluaisinko ostaa esimerkiksi sijoitusasunnon. Niiden kohdalla sijoitustuoton nostaminen ”vivulla” (lainalla) on tietenkin helppoa ja melko turvallista. Toisaalta kuitenkin yhdestä tai kahdesta asunnosta olisi myös vaivaa enemmän kuin osakkeista tai autotallista.

Mutta toisaalta osakesalkun ohella jokunen kappale vuokrakohteita olisi ihan kiva lisuke. Eli pidän silmät ja korvat auki, jos sattuu tulemaan jokin erityisen houkutteleva kohde vastaan. Etenkin pari autotallia voisin hyvin vielä ottaa salkkuuni, jos >7% vuokratuotto olisi saatavilla.

 

Loppusanat

Jokaisella on tietenkin omanlaisensa sijoitusstrategia. Ja itsellänikin kokonaisuus hakee vielä muotoaan ja mietin parhaillani mihin sijoittaisin ne käteiset, jotka ovat jäljellä syksyn salkkusiivouksesta.

Mutta toisaalta kun mahdollisuus uusille sijoituksille on, niin sekin pitää homman mielenkiintoisena. Illat viinilasin kanssa menee aika nopeasti sijoituskohteita etsiessä.

Suurta kiirettä ei toki sijoittamisessa saa koskaan pitää, vaan mieluummin rahat jonkunaikaa pankkitillä, kuin hätiköiden vain jonnekkin. Ukrainan tilanne luo myös sellaista epävarmuutta markkinaan, että hermoilu varmasti jatkuu vielä pitkään. Joten itse arvioisin, että jonkinlaisen korjausliikkeen mahdollisuus on aika suuri. Esimerkiksi 10-15% indekseistä pois on mielestäni ihan mahdollista lähikuukausina.

You may also like...

4 Responses

  1. Minulla mielenkiintoa pitää yllä se että yritän ostaa osakkeita mahdollisimman useasti ja paljon. Tietysti erilaista sorttia =D

    • osinkosijoittaja.com sanoo:

      Kivaa ostettaessa on kun tietää, että jokainen ostos tuo aina pikkuisen lisää passiivista tuloa. Olet ehkä lukenut tuota dividendmantra.com -blogia, niin siellä on kanssa kaveri joka iloitsee aina jokaisesta ostoksesta.

  2. Caius sanoo:

    Minkä % tuotto perus hyvissä osakkeissa voisi olla? Suomalaisissa ja esim. Vakaissa Amerikkalaisissa.

    Että voiko oikeasti kasvattaa varoja sijoittamalla esim 10 000 e, muutamaan/10 eri kohteeseen. Ihan OP verkkopankissa tai Nordnetin kautta. Millainen summa voisi olla realistisesti vaikka 4 vuoden päästä? Täytyy tietysti tietää mitä tehdä. Ajoittaa, osata ehkä myydä osaa matkan varrella pois, ja hankkia uuttta potentiaalista tilalle. Parin kuukauden aikana tuskin tapahtuu mitää merkittävää..?

    Itse olen juuri menossa katsomaan yhtä potentiaalista sijoituskohdetta. Kyseessä on toimitila, vuokratuotto mielessä. Tarkoitus olisi ostaa pienellä velalla.

    • Itse yritän sijoittaa yrityksiin joiden osinko on yli 4% tai ainakin, että osingon odotetaan kasvavan reilusti. 10 000€ hajautus kymmeneen eri osakkeeseen voi olla vähän turhan paljonkin hajautettu. Viisikin hyvää firmaa riittäisi varmaan hajauttamiseen ihan hyvin.

      Parin kuukauden aikajänne pörssissä on valovuoden mittainen. Hyvin voi tapahtua vaikka mitä siinä ajassa. Eli rahaa, joka pitää olla käytettävissä muutaman kuukauden sisällä ei voi kyllä suositella pörssiin sijoitettavaksi.

      Toimitilojen suhteen olen noviisi, mutta niissä on kyllä todella suuria riskejäkin. Kannattaa lukaista ainakin tämä:
      http://www.sijoitusasunnot.com/tallaisesta-liiketilasta-voi-tulla-sijoittajan-seka-koko-taloyhtion-painajainen/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *