Prospect Capital Corporation

Prospect Capital Corporation on salkkuni uusin tulokas. Sattui tuossa samalla silmään, että bloggaajat ”Viisikymppisenä eläkkeelle” ja ”Kinski” olivat myös hankkinut tätä osaketta salkkuunsa. On ihan mukavaa, että osinkosijoittamisesta kiinnostuneita suomalaisia bloggaajia on jatkuvasti lisää.

Tämä ”osinkohirmu” kuuluu yrityskategoriaan BDC, eli Business Development Company. Tiivistetysti sanottuna BDC yritykset tukevat pieniä ja keskisuuria yrityksiä erilaisissa rahoitustarpeissa. Kuten Suomessakin, niin myös USA:ssa pienillä ja keskisuurilla yrityksillä voi olla vaikeuksia saada lainoja suurilta liikepankeilta. Ja usein pelkkä raha ei ole yksin tärkeää, vaan myös yritysten opastaminen yritysjärjestelyissä ja muissa isommissa liiketoimissa on BDC yritysten toimialaa.

BDC yritykset voivat tehdä myös pääomasijoituksia yrityksiin. Eli käytännössä siis tulla rahoitettavan yrityksen omistajiksi osana rahoituspakettia. Yleensä omistus on kuitenkin vain väliaikaista, eli tavoitteena on tukea yritystä kasvuun tai esimerkiksi järjestelemään yrityskauppoja, minkä jälkeen BDC yritys voi irtautua omistuksestaan todennäköisesti voitolla.

Sijoituskohteina BDC yritykset ovat mielenkiintoisia.  USA:ssa on paljon enemmän yritysmuotoja kuin Suomessa ja jokaisella yritysmuodolla on omat ominaispiirteensä. Business Development Companyt toimivat aika pitkälti samoilla periaatteilla verotuksellisesti kuin REIT yritykset. Eli yritys on käytännössä vapautettu veroista, kunhan se jakaa vähintään 90% tuloksestaan osakkaille osinkoina.

Tämä näkyykin sitten REIT yritysten tapaan korkeina osinkotuottoina. Tässä yhteydessä voisi kuitenkin todeta, että korkeat osingot eivät ole aina hyvä asia. Kun yritys jakaa valtaosan tuloksestaan osinkoina, niin itse liiketoiminnan rahoitus pitää sitten hoitaa ulkopuolisella rahoituksella, eli käytännössä lainoilla tai osakeanneilla.

 

Yleistä yrityksestä

Prospect Capital Corporation, kaupankäyntitunnukseltaan PSEC, on markkinan toiseksi suurin business development company (Ares Capital Corporation on suurempi). Markkina-arvoa yrityksellä on 3,26 miljardia dollaria. Kotimaan pörssissä tuolla arvolla oltaisiin jo todella korkealla suurimpien yritysten listalla.

Yrityksen pääkonttori on New Yorkissa ja toimii siis USA:n markkinalla (muutamia sijoituksia on tosin myös USA:n ulkopuolella). PSEC ei ole erikoistunut mihinkään tiettyyn toimialaan, kuten jotkut BDC yritykset, vaan rahoittaa kaikenlaisia yrityksiä. Nopeasti laskin yrityksen portfoliosta 127 yritystä ja 40 eri toimialaa, joihin PSEC on tehnyt sijoituksia.

Yrityksen oman esittelytiedoston huhtikuulta 2014 voit ladata tästä linkistä.

Nämä BDC yritykset saivat USA:n finanssikriisistä aivan uutta vauhtia liiketoimintaansa, kun perinteiset rahoituslähteet kuivuivat paniikin aikana kasaan. Tästä kuvasta näkee hyvin millaista liiketoiminnan kasvu on ollut Prospect Capitalilla:

PSEC - Growth

On tietenkin selvää, että sama kasvukäyrä ei voi jatkua, mutta itselleni on kuitenkin tärkeää että yrityksen johto on osoittanut hallitsevansa kannattavan kasvun. Lisäksi koska olen osinkosijoittaja, niin minua kiinnostaa pidemmän aikavälin tuotot osinkojen muodossa.

Yrityksen osinkopolitiikka onkin todella hyvällä tolalla. Osin tietenkin verolainsäädännnön vuoksi, mutta myöskin siksi että yrityksen johto selvästi haluaa kasvattaa osinkoa pitkäjänteisesti, kuten alla oleva kuva osoittaa. Kuvassa on huomionarvoista se, että osingot jaetaan kuukausittain ja tänäkin vuonna osingot on kerrottu etukäteen jo syyskuulle asti.

PSEC - divident

Osinkotuotto tällähetkellä on todella muhkeat 12% ostohinnalle. Tuo taso jos jatkuu tulevaisuudessakin, niin firma maksaa aika nopeasti itsensä takaisin.

 

Yrityksen taloudellinen tilanne ja näkymät

Yrityksen liiketoiminta on kehittynyt viimeisinä vuosina erittäin hyvin. Lisäksi yritys on hajauttanut liiketoimintaansa myös muille sektoreille, esimerkiksi tekemällä vuoden 2013 lopulla muutaman mielenkiintoisen ostoksen:

  • Joulukuussa 2013 yritys osti autolainoja järjestelevän Nicholas Financials Inc:n 199 miljoonalla dollarilla
  • Joulukuussa 2013 yritys kertoi ostaneensa 144 miljoonalla dollarilla vuokrakiinteistöjä
  • Kesäkuulla 2013 yritys osti 76,5 miljoonalla dollarilla kiinteistöjä

Onko se hyvä asia, että yritys tekee sijoituksia perinteisen BDC liiketoiminnan ulkopuolelle? Minusta on. Yrityksen liiketoiminta on kasvanut niin voimakkaasti, että samaa kasvuvauhtia on vaikea jatkaa. Mutta yrityksen johto haistaa hyvin rahanteon ja siksi olen aika luottavainen, että tehdyt liiketoiminnan laajennukset ovat tarkoin harkittuja.

 

Riskit

Tämä yritys on monella tapaa riskisijoitus. Ensinnäkin koko BDC liiketoiminta on riskialtista liiketoimintaa, koska yritysten rahoittaminen on aina melko vaikeasti arvioitavaa riskien suhteen. Prospect Capital on kuitenkin onnistunut tähän asti erinomaisesti ja varsinaisesti maksukyvyttömyyteen päätyneitä lainoja on marginaalisen vähän.

Yrityksen liiketoiminta perustuu siihen, että se saa rahaa markkinoilta riittävän halvalla ja sitten ne sijoitetaan kovemmalla korolla eteenpäin. Tämä homma pelaa hyvin niin kauan kun yritykseen luotetaan. Jos luotto yritykseen jostain syystä menee, niin rahansaanti vaikeutuu ja näin liiketoiminnan kannattavuus tippuu.

Itse lähdin tämän yrityksen omistamiseen sellaisella periaatteella, että katsotaan 10 vuoden päästä kannattiko ostos vai ei. Sijoitus ei salkussani mikään erityisen suuri ole, eli puhutaan <5% painosta.

 

Verotus

verottaja

Business Development Companyt verotetaan kuten muutkin yritykset näin suomalaisen sijoittajan näkökulmasta. Eli USA perii 15% lähdeveron ja loput sitten peritään Suomen verotuksen yhteydessä.

 

 

Loppusanat

Tämä yritys on salkussani kategoriassa ”riskisijoitukset”. Kovaan tuotto-odotukseen sisältyy aina korkea riski. Jos kuitenkin yrityksen liiketoiminta pysyy hyvällä tolalla, niin firman johdolla on ainakin kova halu jakaa tuottoja omistajilleen. Tämmöisiä yrityksiä pitäisi vaan päästä omistamaan silloin kun toimintaa pystytetään. Sitten ne tuotot vasta olisivatkin muhkeita.

Ideat tuollaisiksi yrityksiksi ovat enemmän kuin tervetulleita! Analysoidaan niitä yhdessä, niin voimme kenties löytää ne harvat kultahiput hiekkarannalta.

You may also like...

13 Responses

  1. $etelikone sanoo:

    Kiitokset jälleen erittäin laadukkaasta artikkelista. Jossain välissä voisi lisätä tuonne sivuun ”Viiimeisimmät kommentit” tuon ”Vimmeisimmät artikkelin” alle, varsinkin kun näitä mainioita artikkeleita alkaa olla enemmän ja kommentteja saattaa ilmestyä myös vanhempiin artikkeleihin. Tämä sivuhuomiona ja kehitysideana, jatka vain muuten loistavaa kirjoittamista.

    • osinkosijoittaja.com sanoo:

      Kiitos palautteesta. Laitoin nuo viimeisimmät kommentit nyt tuohon vasempaan palkkiin, josko ne näkyisi siitä paremmin.

  2. Hyvä osto, toivotaan kasvavia osinkoja!

    • osinkosijoittaja.com sanoo:

      Toivotaan näin. Tämä firma on ehdottomasti vain osinkoja varten. Osakkeen arvonnousua ei tarvitse odottaa, koska firma tekee säännöllisesti osakeanteja. Mutta ei se haittaa, jos raha löytää tuottoisia kohteita ja osakekohtainen tulos nousee.

  3. $eteliKone sanoo:

    Hyvä homma, selkeyttää ja helpottaa kommenttien seuraamista.

  4. Kinski sanoo:

    Kiitos erinomaisesta katsauksesta, jonka kaikilta osin allekirjoitan. PSEC samoin kuin muutkin BDC:t ovat alennuksessa nyt kun Russell ja S&P Dow Jones-indeksit lemppaavat ne pihalle.
    PSEC on salkussani alle 2% painolla, mutta ajattelin tuplata sen pikapuoliin.

    Seekinga Alphassa on vilkas keskustelu tästäkin.

    http://seekingalpha.com/article/2139623-prospect-capital-a-12_30-percent-yield-with-15-percent-upside-potential

    Palataan!

  5. jukka sanoo:

    Mitä mieltä olet psecin oikeusjutusta? Mitä siitä on mahdollista seurata?

    • osinkosijoittaja.com sanoo:

      Tuo on niin Amerikkaa kuin vain voi olla. Tuolla on tuhansia noita lakifirmoja, jotka elävät joukkokanteilla mitä ihmeellisimmistä syistä. Vaikka firma joutuisi muuttamaan kirjanpitokäytäntöään, niin on erittäin epätodennäköistä, että siitä mitään korvausvastuuta tulisi sijoittajille. Kyseessä on ymmärtääkseni kuitenkin vain kirjanpitotekninen riita, eikä yrityksen liiketoimintaan sinänsä vaikuttava asia. Uskon firman liiketoimintaan ja johtoon, eikä ole tullut mitään sellaista esiin, että uskoni näihin olisi heikentynyt.

      Toisaalta ainahan voi jonkun yksittäisen firman kanssa tapahtua vaikka mitä. Siksi salkkuni on hajautettu aika reippaasti.

  6. JxDx sanoo:

    Moi, lukasin koko blogisi alusta loppuun, kun uusia juttuja ei ole tarjolla.. 😉
    Tämä osake jäi eniten mietityttämään. Mitä mieltä olet PSEC:istä näin talven kynnyksellä vuonna 2015? Löytyykö Prospectia yhä salkusta? Pienen tutkimisen jälkeen olen ymmärtänyt, sekä yritys että johto on ostanut omia osakkeitaan (mikä on hyvä merkki) ja osinkoa ehkä leikataan (mikä on tietysti huonoa). Hieman kiehtoisi yli 10% osinko ja vielä kuukausiasingot.

    Kiitos parhaasta blogista!

    -JxDx

    • Kyllä tuota PSEC:iä on salkussa ja ei nyt erityistä syytä ole myydä poiskaan. Kurssikehitys on ollut huonoa, mutta paino salkussani on sen verran pieni, että kerään mielelläni ihan mukavat osingot tuosta.

  7. Aavikkorotta sanoo:

    Moi,
    Mitä oletat REIT-osakkeiden käyttäytyvän USA:n korkojen noustessa? Korot toki lähtevät pohjalta, mutta on onko käänne edessä? Syksyllä kun tuli ensimmäisiä vihjauksia koronnostoista, niin kurssit sinkoili kovaakin alas…

    • Kun korkoja nostetaan, niin eiköhän nämä REIT:t laske. Tosin aika hyvin ne ovat jo korjanneet alaspäin. Lasku siksi tuskin mikään massiivinen on, ellei korkoja nosteta ennakoitua enemmän.

      Mutta vaikea sanoa… en kuitenkaan pitäisi näitä minään riskisijoituksina, kunhan vain ostelee laadukkaita REIT:ejä ja alentaa keskihintaa jos mahdollisuuksia aukeaa.

  8. toni sanoo:

    Onko osinkojen verokohtelu ollut edelleen normaalia? MLP:stähän meillä oli viime viikolla juttua, ja myös BDC-firmojen distribuutiot ovat verotuksellisesti ”erikoisia”, mutta Suomessa on siis toteutunut normaalina osinkoverotuksena?

    Katselen itse tällä hetkellä MAINia kun PSEC on viime aikoina saanut jonkin verran lunta tupaan.

    Kovin hyviä BDC-ETF:iä ei tunnu löytyvän. On ne pari UBS:n ETN:ää ja yksi ainoa ETF BIZD.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *