Havyard Group – Laivanrakentaja

Havyard Group on norjalainen laivanrakennusyhtiö, joka suunnittelee ja valmistaa erikoiskäyttöihin tarkoitettuja keskisuuria aluksia. Yritys listautui pörssiin vuoden 2014 kesällä ja on Suomessa käytännössä tuntematon yritys.

Tai ei täysin tuntematon, sillä poimin tämän yrityksen Kauppalehden keskustelusta ja sitäkautta tuli kiinnostuttua yrityksestä. Heti ensimmäisenä pisti silmään se, että yrityksen kurssi on puolittunut listautumisen jälkeen. Tämä ei varsinaisesti yllätä, koska Havyardin laivoja on mennyt öljy-yhtiöiden käyttöön ja viime syksystä asti jatkunut öljynhinnan lasku on laittanut investointihanat monessa yrityksessä kiinni.

Havyardin kurssikehitys listautumisen jälkeen:

Havyard - osakekurssi

 

Historia

Havyard Group sai alkunsa vuonna 2000, kun Per Sævik osti Havila AS yrityksensä nimiin telakan Kværner Groupilta. Telakka sijaitsee Norjassa ”keskellä ei mitään” (linkki Googlen karttaan).

Tuolloin Havyard Group pelkästään rakensi laivoja ja työllisti 170 henkilö. Yrityksen liikevaihto oli tuolloin 531 miljoonaa Norjan kruunua (noin 61,57 miljoonaa euroa). Kasvustrategiana oli kuitenkin tehdä muutakin kuin pelkästään hitsata laivoja kasaan ja näinpä vuonna 2005 Havyard hankki Leine Maritime yrityksen haltuunsa, joka oli laivojen suunnitteluun erikoistunut yritys.

Havyard Groupin ensimmäinen itse suunnittelema ja valmistama alus oli Havyard 842 ”Anchor Handling Tug Supply Vessel” (”AHTS”). Tämä AHTS alustyyppi on öljynporauslauttojen tukialus, joka esimerkiksi huolehtii porauslauttojen ankkuroinnista yms. Wikipediassa on tästä alustyypistä lyhyt selitys.

Seuraava menestys yrityksen historiassa oli Havyard 858 sukellustukialus, joka sai vuonna 2011 myös tunnustuksena palkinnon ”Offshore Support Vessel of the Year”.

Näiden itsesuunniteltujen alusten siivittämänä vuoden 2014 loppuun mennessä yritys oli melkein viisinkertaistanut (v. 2000 verrattuna) liikevaihtonsa 2411 miljoonaan kruunuun (279,5 miljoonaa euroa) ja työllisti 750 työntekijää useassa maassa.

 

Liiketoiminta

Nykyisellään Havyard Group jakautuu neljään eri liiketoimintayksikköön:

  • Havyard Design & Solutions, joka tarjoaa laivojen suunnittelua yrityksen omaan laivanrakennukseen, mutta myös ulkopuolisille laivanrakentajille
  • Havyard Ship Technology, joka huolehtii laivojen rakentamisesta. Erikoisosaamisena on nuo edellämainitut AHTS alukset ja muut tukialukset. Lisäksi yritys rakentaa myös laivoja, jotka on räätälöity merille rakennettujen tuulivoimaloiden huoltamiseen ja myöskin kalanviljelyteollisuuden tarpeisiin.
  • Havyard Power & Systems, suunnittelee laivojen valvonta- ja ohjausjärjestelmiä
  • Havyard MMC, valmistaa järjestelmiä elävien ja kuolleiden kalojen käsittelyyn laivoilla. Käytännössä siis esimerkiksi elävien kalanpoikasten kuljetusta kasvattamoille ja toisaalta kuolleiden kalojen pakastamista ja muuta käsittelyä.

Havyard - 2014 result

Vuonna 2014 yrityksen liikevaihto oli jo 2411 miljoonaa kruunua (279,5 miljoonaa euroa) ja yrityksellä oli vuoden 2014 lopussa tilauskirjassa 2770 miljoonan kruunun (noin 321 miljoonan euron) tilaukset, joiden toimitukset ovat vuoden 2015 ja 2016 aikana.

Viime vuonna yrityksen tulos kärsi listautumiskuluista ja varsinkin viimeisellä vuosineljänneksellä muutamien projektien ylittyneistä kustannuksista.

Kun yritys tekee ensimmäistä kertaa alusta johonkin tiettyyn erityiskäyttöön, on riskit kustannusylityksille suuremmat. Toisaalta jos samaan aluskategoriaan tulee uusia tilauksia, kuten toivotaan, on seuraavien alusten valmistus helpompaa ja katteiltaan parempaa.

Yritys on kuitenkin voitollinen ja on näyttänyt hyvää liikevaihdon kasvua viime vuosina. Lisäksi positiivista on, että yrityksen laivavalikoima on laajentunut pelkistä öljy-yritysten tukialuksista myös muille erikoissektoreille.

Vuoden 2015 tammikuulla Havyard Group lisäsi omistustaan Norwegian Electric Systems AS yrityksessä ja omistaa nyt siitä hieman yli puolet. Kyseinen yritys valmistaa sähkögeneraattoreita ja muuta laitteistoa moderneihin aluksiin. Pakko myöntää, että en oikein edes ymmärrä tarkkaan, mitä näillä laitteilla tehdään.

 

Osinko ja osake

Tietenkin yrityksen osinkopolitiikka kiinnostaa, kun niiden perässä erityisesti olen. Yrityksen pörssihistoria on nuori, mutta yrityksen osinkopolitiikka on kutenkin selkeästi kerrottu.

  • 50 – 75% nettovoitosta
  • Osinko jaetaan neljännesvuosittain

Yrityksen viimeisimmät osingot ovat olleet:

  • Q2/2014 – 2,68 kruunua
  • Q3/2014 – 0,45 kruunua
  • Q4/2014 – 0,45 kruunua

Koska yrityksen pörssihistoria on näin lyhyt, on vaikea sanoa miten osinkoa tullaan tulevaisuudessa jakamaan. Oman tuntumani mukaan tästä voisi tulla vielä sangen hyvä osingonjakaja. Yritys suunnittelee ja rakentaa kuitenkin sellaisia erityistehtävien aluksia, että niiden markkinoille ei välttämättä ole mitään hurjaa tunkua ja näin katteet voisivat pysyä aika hyvinä.

Kannattaa selata vuoden 2014 tuloksista kertova esitys läpi. Siitä saa aika hyvän käsityksen yrityksen kokonaistilanteesta.

Havyard Group on listattu siis Oslon pörssiin ja löytyy sieltä tikkerillä ”HYARD”. Yrityksen pääomistajana on edelleen Havila Holding AS, 63,48% omistusosuudella ja kuten Helsingin pörssissä, on pienillä osakkeilla myös Oslossa hyvin vähän vaihtoa.

Yrityksen markkina-arvo tämänhetkisellä kurssilla (16,80 kruunua) on 364 miljoonaa kruunua, eli 42,2 miljoonaa euroa. Osakkeita on liikkeellä kaikkiaan 22,528,320 kappaletta.

Jos neljännesvuosinen osinko pysyisi tuolla 0,45 kruunun tasolla, tulisi siitä nykyisellä kurssilla yli 10% brutto-osinko. Mutta kuten mainittua… on hieman vaikea nähdä miten yrityksen tulos ja osinko tulevat kehittymään, mutta potentiaalia kuitenkin on.

 

Ostaisinko?

119_nyhetHavyard Group kiinnostaa minua sijoitusmielessä aikalailla. Kurssi on tullut mukavasti alas ja yrityksen liiketoiminnat vaikuttavat eteenpäin katsovilta.

Jos tähän sijoitan jonkun verran rahaa, niin teen sen enemmän yrityksen kasvun ja arvonnousun mahdollisuuksien vuoksi, kuin pelkästään osinkojen keräämisen vuoksi.

Eikä haittaa myöskään yhtään se, että sijoitus on Norjan kruunuissa: samalla kun euro on heikentynyt kaikenaikaa dollaria vastaan, on Norjan kruunu pysynyt euroon nähden melko vakaana.

Eli pistetään harkintaan ja etsin tästä vielä hieman lisää tietoa, ennenkuin päätän ostanko vai enkö.

You may also like...

5 Responses

  1. Juha sanoo:

    Itsekin on tullut tätä firmaa seurailtua. Hieman huolestuttaa, että uusia tilauksia ei ole raportoitu neljään kuukauteen. Viime kuussa uutisoitiin irtisanomisista ja lomautuksista:

    http://www.heroynytt.no/maritimt_nytt/article10763182.ece

    • Kiitos kommentista. En törmännytkään tuohon irtisanomisuutiseen kun googlailin firmaa. Kielimuuria näemmä…

      Mutta en olisi huolissani siitä suoraan, että ei ole tullut tilauksia neljään kuukauteen. Laivat ovat kuitenkin isohkoja projekteja ja firmalla on tilauskirjassa aika hyvin töitä parille tulevalle vuodelle.

      Tosin… pitäisi selvittää, onko kapasiteetti kuinka hyvin myyty. Jos tilauskirja on täynnä, niin sitten uusia kauppoja lienee vaikea saada (toimitusaika pitkä). Jos ei ole täynnä, niin sitten toki pitää perehtyä lisää onko markkina kuinka jäässä.

  2. Keijo Pouttu sanoo:

    Moi, oletko huomannut viime aikoina erittäin jyrkkää ylämäkeä? Hankin ihan kokeilumielessä 12.5. tasolta 2,25. Päätöskurssi 27.5. oli 9,00, tuotto noin 289%
    Olikohan Q1 niin merkittäviä uutisia, liikevoitto oli selkeällä kasvu uralla ja tilauskantakin reilusti kasvussa.

    • Huikean hieno ajoitus teikäläisellä. Enpä ollut huomannut miten pohjille tuo valui. Laitoin tuon vähän sivuun ajatuksissa, kun ajattelin että niiden businekseen tulee laskukausi kun investoinnit ainakin öljykentillä on varmasti aika jäissä.

      Kevät on mennyt vähän muutenkin muissa projekteissa ja tämän sivustonkin päivitys on jäänyt taka-alalle. Mutta eiköhän taas tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *